Finse editie Verhalenreis

Productie voor museum Junibacken in Stockholm

Oli vuosi 1996. Kolmen viikon ajan pyöräilin Tukholmassa joka aamu kello kahdeksan leivoslaatikko tarakalla osoitteeseen Dalagatan 46. Astrid Lindgren oli silloin 89-vuotias ja kirjoitti tämän kirjan – Satumatka Kesäkummusta Nangilimaan – joka jäi hänen viimeisekseen.

Kaksi vuotta aiemmin olin saanut tehtäväkseni kehitellä kolmiulotteisen satumaailman Astridin kuudesta tunnetuimmasta kirjasta. Minun oli tarkoitus luoda kohtauksia kirjoista ja valvoa rakennustöitä Tukholman Djurgårdenissa. Tilaa olisi tuhat neliömetriä ja korkeutta seitsemän metriä. Päässäni surisi. Yli viisikymmentä Ruotsin parasta lavasteiden rakentajaa oli luomassa suunnittelemaani satumaailmaa.

Yleisö matkaisi lavastettujen kohtausten halki junalla, eikä matkaoppaana voinut tietenkään olla kukaan muu kuin Astrid. Siksi kävin hänen luonaan päivittäin. Luimme yhdessä Eemeliä ja Katto-Kassista ja kaikkia muitakin kirjoja, ja kuvailin mitä yleisö näkisi Satujunasta. Tutkimme kuvia suurennuslasilla ja sain kokea, miten Astrid hitaasti mutta varmasti löysi oikean sävyn Satujunan teksteihin. Sävy sopi sekä kirjoihin, minun kuvituksiini että elämykseen, jonka lapset ja aikuiset kokisivat ajaessaan Satujunassa.

Astrid taisi todella nauttia työnteosta, siitä että sai taas olla ”työn touhussa”. Ja tuntui kuin olisimme olleet yhdessä satumatkalla Kesäkummusta Nangilimaan.